Luonto näyttää parhaita puoliaan. Puissa vihertää ja laidun kasvaa hyvää vauhtia. Linnuilla alkaa olla pesintäpuuhat parhaimmillaan ja aurinko paistaa täydeltä terältä. Kyllä kelpaa talven jälkeen taas nauttia valosta ja vihereydestä.
Minulla sairasloma jatkuu elokuun loppuun asti. Tiedä sitten onko minusta enää koskaan hevosia ja ihmisiä hieromaa ammatikseni, nyt näyttää sen suhteen huonolta.
Kuntoutuspäätöstä tässä odottelen ja toivon sinne pääseväni piakkoin. Kelasta tosin tuumasivat, että ainakin kuukauden päivät joutuu odottamaan pelkkää päätöstä kuntoutuksesta. Ei kovin lupaavaa.
Olkapää ja käsi oireilevat jatkuvasti enkä suoriudu edes tallitöistä ilman kipuilua, joten ne ovat jääneet Jonin töiksi kokonaan. Sekös minua harmittaa kun olen aina tykännyt tallitöistä. Hevosten liikuttamiseenkin täytyy keksiä uusia keinoja kun en pysty ajamaan enkä ratsastmaan itse. Avuksi sainkin Rangellin Hennan, hänen luokseen viemme Nättiä ratsutettavaksi tässä ennen laidunkauden alkua. Katsotaan josko sitten kesällä jo pystyisin itse ratsastamaan ja ottamaan tunteja Nätin kanssa.
Sissi voi hienosti, pesimme sen tuossa parisen viikkoa sitten. Hauskaa oli kun karvat kihartuivat pesun aikana ja saimme ihka "ikioman" kiharakarvaisen ponin! Yrtit ovat tepsineet loistavasti. Sissi ulkoilee loimitettuna, mutta ilman päähuppua ainakin toistaiseksi. Avuksi on tulossa myös Derfen-neste josta toivon myös itikoiden ja polttiaisten karkoitukseen apua isommille hevosille.
Meillä on suunnitteilla astuttaa molemmat beaglet tässä kesän aikana. Nyt on Uukilla (Peikonpojan Ekstra-Unelma) jo juoksut ja sitä tärppipäivää tässä odotellaan. Rutulla (Ala-Anttolan Kerttu) on juoksut ilmeisesti tuossa kesäkuun loppupuolella. Urokset on luonnollisesti jo valittu ja hyviksi todettu. ;D
Eli aikamoista hulinaa on loppukesäksi ja syksyksi luvassa meidän pirttiin. No, tässähän näitä on hyvä hoidella kun ei oikein muuta pysty tekemäänkään.