torstai, 26. helmikuuta 2009

Sairastelua kerrakseen

Tulipas tässä hankittua pitkä sairasloma olkapään takia; maaliskuun loppuun asti. Olisihan sitä voinut tuon olkapäänsä aikaisemmin jo hoidattaa kuntoon, mutta minkäs teet kun töitä tarttee tehdä, jotta pysytään leivänsyrjässä kiinni.
Lisäksi harmia tuotti hammas, joka tulehdutti leukaperänkin. Olinpa pitkästä aikaa sairaalassakin 10päivää kahdessa eri erässä. Ja leikkurissakin kävin. Kaksi viikkoa tuli syötyä sosesoppaa ja kyllä kuulkaa peruna maistuu hyvälle! Suu ei aukea vieläkään oikein hyvin, mutta sen verran kuitenkin, että saa syötyä jo normaalia ruokaa pienissä paloissa.

Talviset kelit jatkuvat ja toivotaan nyt, että vielä jatkuisivat jonkin aikaa. Kunhan tässä kunto paranee aloitamme Ipanan opetuksen ja tavoitteena on saada sille kärryt perään ennen kesää ja laidunta. Siitä olis hyvä jatkaa sitten syksyllä kärrytreeniä.
Nättikin saa alkaa taas töihin. Vähän tässä mietiskelin, josko sen astuttaisi jo tänä kesänä. Olisi sitten silläkin edes yksi jälkeläinen.
Sissi voi hyvin ja sillekkin on kunnon treenit tiedossa taas. Tavoitteena olisi kesällä käydä edes kerran radalla kokeilemassa millaiset menohalut sillä on. Tiedä vaikka vielä saataisiin sille uusi ennätys ennen raviuran loppua. ;D
Mammalle Joni laittaa kengät ja Mamma saa alkaa taas olemaan nuorempien tuki ja turva tuolla lenkillä. Siihen se sopii kyllä hyvin.

Koirat ja muut eläimet voivat hyvin. Kissanpentuja on vielä 5 kotona ja niille kaivattaisiin uusia koteja pikimmiten!

Menopelitallin toiminta on enempi ja vähempi nyt tauolla tuonne maaliskuun loppuun asti. Siihen asti Menopelitallin asukkaat toivottavat kaikille mukavaa kevään odotusta ja aurinkoisia päiviä!

Taru